3. joulukuuta oli hieno päivä! Sain syyskuussa tiedon Kennelliitosta, että kasvatustyöni palkitaan Lauri Vuolasvirta -palkinnolla Helsinki Winner 2011 -näyttelyssä. Kennelliiton Jalostustieteelliseltä toimikunnalta tulleessa viestissä esitettiin myös toivomus, että kaikki palkittavat kasvattajat ottaisivat seremoniaan mukaan yhden sen rodun edustaja, jonka kasvatustyöstä palkinto on heille myönnetty. Nyt jo veteraani-ikään ehtinyt Ria oli helppo valinta, koska se oli mukana palkintoni pistelaskussa. Koiran olisi saanut tuoda erillisellä kutsulla pelkästään palkintotilaisuuten, mutta koska Ria pitää näyttelyistä, päätin ilmoittaa sen pitkästä aikaa rotukehään.
Päivä alkoi kovalla hössöttämisellä, mutta selvisimme kuin selvisimmekin Rian kanssa Pasilaan hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Mukaan kaveriksi saimme Essin, joka oli saapunut käymään kotonaan pääkaupunkiseudulla opiskelukaupungistaan Joensuusta. Toinen käsipari olikin tervetullut apu painavien tavaroiden kanssa. Isot kiitokset Essi!
Rialla oli hauskaa ja hauskanpidon huomasivat kuulemma myös muut. Se heilutteli kovasti häntäänsä ja oli touhuissaan näyttelytaluttimesta ja kaninkarvan riekaleesta, jotka olin ottanut sille mukaan. Kehässä Ria tarjosi aluksi parhaat ”tokoseuraamisensa”, mutta malttoi alkuinnostuksensa jälkeen liikkua kunnolla ja patsastella myös vähän. Vastus veteraaninartuissa oli kova, mutta ROP-veteraanin ruusuke ojennettiin kuitenkin Rialle. Näyttelyyn oli ilmoitettu 39 kaunista parsonia, joista lähes kaikki olivat paikalla. Rodun arvosteli Ligita Zake Latviasta.
Rotukehän ja lyhyen hengähdystauon jälkeen oli vuorossa palkintotilaisuus. Tunnelma seremoniassa oli juhlallinen ja kokemuksena hieno. Rialla oli edelleen draivi päällä, ja se jopa juoksutti minua kun kuljimme rivissä sisään isoon kehään. Menoa oli hauska seurata, koska tepastellessaan leuka pystyssä, askeleen minua edellä se näytti viestittävän muistavansa nämä temput hyvin
.
Kukituksen ja palkinnonjaon jälkeen Ria pääsi lepäämään Essin hellään huomaan, ja meidät kasvattajat vietiin vielä kakkukahveille Messukeskuksen talvipuutarhaan. Lauri Vuolasvirta -palkinto myönnettiin tänä vuonna myös kahdelle muulle parson-kasvattajalle. Onnittelut vielä kertaalleen Karvahaalarin ja Tallitontun kennelleihin! Kiitokset myös Parsonrussellinterrierit ry:lle kukkasista!

